Muksujudo & Perhejudo

Muksujudo

Kokkolan Budon muksujudoon pääsee 3 – 6 vuotiaana aikuisen kanssa. Nimi Judo tarkoittaa pehmeää tietä ja sen mukaisesti vastustajaa ei lyödä eikä potkita, vaan Judo opettaa joustamaan sekä fyysisesti että henkisesti. Judo on kasvatustieteen professori Jigoro Kanon kehittämä urheilulaji.

Mitä nuorempana aloittaa, sen paremmat mahdollisuudet ovat elinikäisen oppimisen aikana omaksua vaikeatkin tekniikat niin, että ne ovat mahdollisimman luontevia. Tärkeintä on opetella käytöstapoja ja toisen kunnioittamisen periaatetta. Itsensä hallitseva ja judon periaatteet tunteva judoka on henkisesti ja fyysisesti vahva myös judotatamin ulkopuolella. Judon arvot: joustaminen, yhteinen hyvä ja hyödyn maksimointi tukevat tätä kehitystä.

3-6 vuotiaat opettelevat judoa muksujudossa leikin ja kisaamisen varjolla yhdessä vanhemman kanssa. Iän karttumisen myötä opetellaan vaikeampia asioita.  Muksujudo kehittää lapsen motoriikkaa, kordinaatiota, ryhmätyöskentelytaitoja sekä oikeanlaista rohkeutta tehdä uusia asioita, auttaen näin lapsen kokonaiskehitystä.

Paljonko muksujudo maksaa ja mitä tarvitaan?

Muksujudon hinta on 60 euroa per lukukausi. Samasta perheestä mukaan tuleva toinen muksujudoka maksaa 40€ ja kolmas 20€ lukukaudessa.  Muksujudossa ei tarvita judopukua. Varusteiksi riittävät pehmeästä materiaalista olevat pitkälahkeiset housut ja pitkähihainen paita, joissa ei ole vetoketjuja eikä huppua. Pyyhe on tietenkin hyvä olla myös mukana. Mikäli judogi on periytynyt vanhemmilta sisaruksilta, serkuilta tai ystäväpiiristä, niin sitä voi hyvin käyttää. Mitä nuorempana judogiin tottuu, sen luontevampaa sen käyttö on.

Missä harjoitukset ovat?

Harjoitukset järjestetään Kokkola Martial Arts Centerillä, Asentajantie 11-13, Erkin hallin yläkerta.  Sisäänkäynti on rakennuksen takana.

Milloin alkaa seuraava kurssi?

Seuraavat uudet kurssit alkavat syksyllä 2021. Muksujudoon voi liittyä mukaan myös kesken kauden, mikäli ryhmiin vain mahtuu.

Ketkä ohjaavat harjoitukset?

Muksujudon ohjaaja
Eetu Pekola 044 733 7250

Miten ilmoittaudumme kurssille?

Sähköpostilla osoitteeseen muksujudokla@gmail.com tai puhelimitse vetäjillle