KARATE

KARATE

Karate lajina

Karateksi kutsutaan Japanista lähtöisin olevaa taistelulajia, jossa keskitytään aseettomien taistelutaitojen harjoitteluun. Karate on levittäytynyt lähes joka maapallon kolkkaan ja on siten yksi suosituimmista liikuntaharrastuksista maailmassa. Karatessa harjoiteltaviin tekniikoihin lukeutuvat mm. erilaiset lyönnit, potkut, torjunnat, hallintaotteet ja kaadot.

Alkunsa aseettomana taistelulajina Okinawan saarella (Japani) saanut karate on nykypäivänä sekä itsepuolustus- että urheilulaji. Valtaosa karaten harrastajista keskittyy karaten perinteisempään muotoon, eli itsepuolustukseen. Lajissa on kamppailun lisäksi tärkeässä roolissa sekä fyysisen että henkisen kunnon kehittäminen, mikä tekee karatesta todella kokonaisvaltaisen liikuntamuodon.

Gijomon-kai?

Gijomon-kai tyylisuunnan perustaja Yoshiji Kaku aloitti harjoittelunsa Shotokanilla 1960-luvun alussa, mutta vaihtoi muutaman vuoden jälkeen Shorinji-ryuhun, jossa hän sijoittui tyylisuuntansa japanin mestaruuskisoissa hopealle. Kaku toimin monta vuotta Shorinji-ryu -opettajana. Mm. Kim Isaksson ja Jouko Turunen olivat olleet 1970-luvun puolivälissä Japanin matkallaan Kakun oppilaina.

Karaten ohella Yoshiji Kaku harjoitteli Niten-Ichi-ryu kenjutsua, jonka perustajaksi mainitaan Japanin legendaarisiin miekkailija Miyamoto Musashi (1584-1654). Vuonna 1977 Kaku päätti perustaa oman tyylisuuntansa Gijomon-karaten. Gijomon voidaan kääntää suomeksi “velvollisuus aina ensin” tai “kohtalo on toimia velvollisuutensa eteen”.

Tyylisuunnassa on seitsemän Shorinji-ryusta muokattua aseetonta kataa. Kaku lisäsi tyylisuuntaansa jonkin verran ju-jutsua (Gijomon-kai-ju-jutsu). Hänen mielestään karaten kehitystä oli alkanut määrätä liiaksi kilpaurheiluun suunnatut säännöt, vaikka lajin lähtökohta oli itsepuolustuksessa.

Suomessa Kim Isaksson alkoi opettaa Gijomon-kaita vuonna 1994 Riihimäen Budo-keskuksessa. Suomalaiset Gijomonkai-harrastajat kuuluvat All Japan Gijomonkai Karate-jutsu -organisaatioon ja vuodesta 1998 lähtien myös Suomen Karateliittoon.


Yhteystiedot:
  • Ylempien vöiden valmentajat:
    • Tomi Niemi (puh. 045 1367 378)
    • Roope Korpela (puh. 040 8489 411)
  • Peruskurssin valmentajat:
    • Num Syrjälä (puh. 050 3571 775)
    • Petri Hertteli

Päivitämme Facebook sivuamme aktiivisesti, joten kannattaa käydä tykkäämässä sivustamme! 🙂


Linkkejä:

Suomen Karateliitto / Tyylisuuntakollegiot / Gijomon-kai